Sielun maisema

Sielun maisema
Tässä maisemassa on niin hyvä olla

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Joulun salaisuuksia

Tämä viikonloppu on mennyt joulun salaisuuksissa. Kuulun Joulukalenteriyllätyksiä ryhmään, jossa meitä on 24 ja jokainen järjestää/ tekee yhden numeron. Mulla tänä vuonna nro 18. Kuopuksen kanssa sitten väännettiin yllärit ( siis 24 kpl) paketteihin.
Nyt sitten odotellaan joulukuun ensimmäistä päivää, jolloin ensimmäinen luukku aukeaa. Laitan kuvaa kunhan saan oman kalenterini.

Kuopuksen avulla myös töihin valmistui muutama leppäTerttu.

Lisäksi teimme joulukortteja, jotka kyllä eivät vielä riitä ollenkaan.

 Tänään kävimme Ruonalan hallilla suurmarkkinoilla tyttärien kanssa. Mukaamme lähti Jaakoppi ÖrkkiTonttuMaahinen. Siitä kuvaa myöhemmin.

Salaisen neuleystävän taikapallosta tupsahti tänä aamuna heijastin, niin tarpeellinen. Kiitos ystäväni.
Oman ystäväni paketti alkaa pikkuhiljaa hahmotuttua. Pieni välimuistaminen lähtee huomenna.

Pirtsakkaa viikkoa kaikille.
T. Päivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti